Mitä Hongkongissa tapahtuu ja mitä seuraavaksi?
Hongkong on entinen Britannian siirtomaa, joka vuonna 1997 palautettiin Kiinalle. Palautuksen yhteydessä maat allekirjoittivat sopimuksen, jonka mukaan ensimmäiset 50 vuotta vallanvaihdosta, Hongkongille turvataan laaja itsehallinto niin kutsutun "Yksi maa, kaksi järjestelmää"- periaatteen mukaisesti. Virallisesti tämä tarkoitti sitä, että Hongkong toimii pitkälti itsenäisen valtion tavoin: kaupungilla on oma perustuslaki, hallitus, lainsäädäntö, oikeusistuimet, poliisivoimat, postipalvelut, valuutta, maahanmuuttopolitiikka jne. Kiinan keskushallinnon vastuulle jäisi vain ulko- ja puolustuspolitiikka. Käytännössä taas: noh, viimeaikaisista uutisista voi päätellä, ettei homma toimi ihan luvatulla tavalla. Myös tästä blogista löytyy useampi uutinen, joita olen kääntänyt englanninkielisistä lähteistä koskien viimeaikaista kehitystä.
Viimeisin kehitys on keskushallinnon hyväksymä turvallisuuslaki, jonka Peking on saattamassa voimaan ilman Hongkogin lainsäädännön konsultoimista. Kriitikot ovat huomauttaneet tämän olevan räikeästi Hongkongin asemaa loukkaava. Tilanne on kehittynyt niin pitkälle, että Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo ilmoitti, ettei Hongkong enää nauti sille luvattua laajaa autonomiaa ja siksi menettämässä kauppapolitiikassa nauttimansa erityisaseman. Kuinka tähän päädyttiin? Tätä minun on tarkoitus avata.
Oleellista on tietää Hongkongin ja Manner-Kiinan välisistä eroista, sillä siirtomaa-ajasta ja "yksi maa, kaksi järjestelmää"- periaatteesta johtuen, Kiina ja Hongkong ovat kuin yö ja päivä. Kiinassa maan ylin valta on keskitetty Kiinan kommunistiselle puolueelle, jonka valta-asema on kirjattu perustuslakiin, mikä tarkoittaa sitä, että opposition toiminta kiellettyä. Hongkongissa taas hallinto perustuu monipuoluejärjestelmään ja puolueet ovat jakautuneet kahteen selkeään ryhmään: Pekingin hallintoa tukeviin ja demokratia-mielisiin. Jatkona tälle, siinä missä Kiinan talous on vahvasti keskusjohtoista, Hongkongin taloutta on pidetty yhtenä maailman vapaimmista, jonka seurauksena kaupungista on kehittynyt maailmanlaajuisen talouselämän merkittävä keskus. Britannian ja Kiinan välisen sallanvaihtosopimuksen myötä, brittivallan aikana ratifioidut kansainväliset sopimukset, esimerkiksi kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus, ovat voimassa Hongkongissa, vaikka Kiina ei niitä olisi ratifioinut. Hongkong on siis vapaan markkinatalouden Mekka ja moniarvoinen yhteiskunta, jonka vahva oikeuslaitos turvaa kansalaistensa oikeuksia. Paitsi, kuten aikaisemmin mainittu, käytännössä homma ei suju ihan näin hyvin, mistä viime-aikaiset kehitykset on selvä merkki.
Pekingin läpi ajama turvallisuuslaki syntyi reaktiona keväällä 2019 alkaneisiin mielenosoituksiin, joilla vastustettiin kiistanalaista luovutuslakia, joka olisi mahdollistanut rikollisten luovuttamisen Manner-Kiinaan. Demokratia-aktivistit olivat huolissaan siitä, että lakia oltaisiin voitu käyttää hiljentämään oppositiota, lähettämällä nämä tuomioistuinten eteen Kiinassa, jossa oikeudenkäynnit eivät yleensä ole reiluja. Parhaimmillaan kaduilla oli jopa 2 miljoonaa ihmistä, mutta hallitus ei aluksi suostunut vetämään lakiesitystä pois. Tämä yhdistettynä poliisin toimintaan, jota on paikoitellen verrattu kiduttamiseen, mielenosoitukset laajenivat suuremmaksi hallituksen vastaiseksi ja demokratiaa vaativaksi liikehdinnäksi. Nyt Peking on saanut tarpeekseen ja on päättänyt murskata vastustajansa äärimmäisin keinoin.
Syynä tilanteen kärjistymiselle on pitkälti Hongkongin poliittiseen järjestelmään liittyvät ongelmat, joiden seurauksena kaupungin lainsäädäntö ei tosiasiassa noudata asukkaiden tahtoa. Yksinkertaistettuna, konska hongkongilaisten on lähes mahdotonta saada ääntään kuuluviin virallisia teitä pitkin, jää kaduille lähteminen ainoaksi tavaksi ilmaista tyytymättömyyttä hallitusta kohtaan. Kysymys kuuluu, kuinka Hongkongin poliittinen järjestelmä toimii.
Toisin sanoen, Peking-leiri hallitsee sekä Hongkongin hallitusta, että LegCoa, joten demokraateilla ei ole mahdollisuutta saada tahtoaan läpi virallisia teitä pitkin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että LegCon demokraattien ainoa tarkoitus on pyrkiä jarruttamaan Peking-leirin ajamia uudistuksia, jotka vievät Hongkongia lähemmäs Pekingiä.
Huomattavaa on, että tähän on luvattu muutosta. Hongkongin perustuslain mukaan, lopullisena tavoitteena on, että sekä hallintojohtaja, että kaikki LegCon jäsenet valitaan suorilla vaaleilla, mutta tätä ei olla saatu aikaan. Hallintojohtajan valinnan osalta muutosta yritettiin vuonna 2014. Tuolloin Kiinan keskushallinto ehdotti lakimuutosta, jonka mukaan Hongkongin asukkaat saisivat valita hallintojohtajan suorilla vaaleilla. Lakiehdotus kuitenkin tyrmättiin, koska se rajoitti ehdokkaiden määrää, sekä teki nykyisestä valintakomiteasta valvontaelimen, jonka tehtävänä oli hyväksyä kaikki ehdokkaat etukäteen, käytännössä estäen demokraatti-ehdokkaiden valinnan. Esitys herätti suurta vastustusta, jonka seurauksena syttyi Sateenvarjoliike-nimellä tunnetut mielenosoitukset, joissa vaadittiin aidosti vapaita vaaleja. Lopulta LegCo hylkäsi esityksen kesäkuussa 2015, eikä vastaavaa esitystä olla sittemmin yritetty viedä läpi.
Pekingin läpi ajama turvallisuuslaki syntyi reaktiona keväällä 2019 alkaneisiin mielenosoituksiin, joilla vastustettiin kiistanalaista luovutuslakia, joka olisi mahdollistanut rikollisten luovuttamisen Manner-Kiinaan. Demokratia-aktivistit olivat huolissaan siitä, että lakia oltaisiin voitu käyttää hiljentämään oppositiota, lähettämällä nämä tuomioistuinten eteen Kiinassa, jossa oikeudenkäynnit eivät yleensä ole reiluja. Parhaimmillaan kaduilla oli jopa 2 miljoonaa ihmistä, mutta hallitus ei aluksi suostunut vetämään lakiesitystä pois. Tämä yhdistettynä poliisin toimintaan, jota on paikoitellen verrattu kiduttamiseen, mielenosoitukset laajenivat suuremmaksi hallituksen vastaiseksi ja demokratiaa vaativaksi liikehdinnäksi. Nyt Peking on saanut tarpeekseen ja on päättänyt murskata vastustajansa äärimmäisin keinoin.
Syynä tilanteen kärjistymiselle on pitkälti Hongkongin poliittiseen järjestelmään liittyvät ongelmat, joiden seurauksena kaupungin lainsäädäntö ei tosiasiassa noudata asukkaiden tahtoa. Yksinkertaistettuna, konska hongkongilaisten on lähes mahdotonta saada ääntään kuuluviin virallisia teitä pitkin, jää kaduille lähteminen ainoaksi tavaksi ilmaista tyytymättömyyttä hallitusta kohtaan. Kysymys kuuluu, kuinka Hongkongin poliittinen järjestelmä toimii.
Chief Executive
Hongkongin hallitusta johtaa hallintojohtaja, eli Chief Executive, joka valitaan viiden vuoden välein. Hallintojohtajan valitsee 1200-henkinen valintakomitea, jonka jäsenistö koostuu pääasiassa erilaisista eturyhmistä. Toisin sanoen, hongkongilaisten mahdollisuudet vaikuttaa komitean kokoonpanoon ovat erittäin rajalliset: muistan lukeneeni, että komitean nimittää vain noin 6% Hongkongin 7,5 miljoonasta asukkaasta. Käytännössä komitean kokoonpano tarkoittaa sitä, että hallintojohtajaksi valitaan aina Pekingin hallintoa myötäilevä ehdokas, jonka valinnan Peking vahvistaa ennen virkaan astumista. Hallintojohtaja myös nimittää kaikki hallituksen jäsenet, joille hyväksyntä haetaan, arvaatteko jo, no Pekingistä tietenkin. Käytännössä Hongkongin asukkailla ei siis ole juurikaan sananvaltaa hallinnon korkeinpien virkamiesten nimittämisessä, edes epäsuorasti.Legislative Council
Hongkongin lainsäädäntöä hoitaa lainsäädäntöneuvosto, eli Legislative Council (LegCo), jonka 70 jäsentä valitaan neljän vuoden välein. Kuitenkin myös tässä on omat ongelmansa. Jäsenistä vain 40 valitaan suorilla vaaleilla, loput tulevat erilaisista eturyhmistä, jotka jälleen kerran tukevat pääasiassa Pekingiä. Tämän seurauksena Peking-mielisten puolueiden enemmistö on lähes tulkoon taattu, huolimatta siitä että demokraatit ja heidän lokalisteina tunnettu "radikaalisiipi" saavat selvän enemmistön äänistä. Esimerkiksi vuoden 2016 vaaleissa demokraatit ja lokalistit saivat 1 193 061 ääntä, mutta vain 29 paikkaa, kun taas Peking-leiri sai 871 016 ääntä ja 40 paikkaa.Toisin sanoen, Peking-leiri hallitsee sekä Hongkongin hallitusta, että LegCoa, joten demokraateilla ei ole mahdollisuutta saada tahtoaan läpi virallisia teitä pitkin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että LegCon demokraattien ainoa tarkoitus on pyrkiä jarruttamaan Peking-leirin ajamia uudistuksia, jotka vievät Hongkongia lähemmäs Pekingiä.
Huomattavaa on, että tähän on luvattu muutosta. Hongkongin perustuslain mukaan, lopullisena tavoitteena on, että sekä hallintojohtaja, että kaikki LegCon jäsenet valitaan suorilla vaaleilla, mutta tätä ei olla saatu aikaan. Hallintojohtajan valinnan osalta muutosta yritettiin vuonna 2014. Tuolloin Kiinan keskushallinto ehdotti lakimuutosta, jonka mukaan Hongkongin asukkaat saisivat valita hallintojohtajan suorilla vaaleilla. Lakiehdotus kuitenkin tyrmättiin, koska se rajoitti ehdokkaiden määrää, sekä teki nykyisestä valintakomiteasta valvontaelimen, jonka tehtävänä oli hyväksyä kaikki ehdokkaat etukäteen, käytännössä estäen demokraatti-ehdokkaiden valinnan. Esitys herätti suurta vastustusta, jonka seurauksena syttyi Sateenvarjoliike-nimellä tunnetut mielenosoitukset, joissa vaadittiin aidosti vapaita vaaleja. Lopulta LegCo hylkäsi esityksen kesäkuussa 2015, eikä vastaavaa esitystä olla sittemmin yritetty viedä läpi.
Ehdokkaiden hylkääminen
Sen lisäksi että demokraattien on käytännössä mahdotonta saada tahtoaan läpi virallisia reittejä, tilannetta on huonontanut entisestään demokraatti-ehdokkaiden hylkäämiset poliittisin perustein. Ennen vuoden 2016 vaaleja kuutta lokalistia estettiin asettumasta ehdolle, koska heidän näkemyksien epäiltiin rikkovan Hongkongin perustuslakia. Kuitenkaan demokraattien hylkääminen ei rajoittunut pekkiin ehdokkaisiin vaan jo valittuihin edustajiin.
Valittujen edustajien tulee vannoa virkavala ja jotkut demokraatit ovat esittäneet valatilaisuudessa mielenilmauksia. Vuoden 2016 vaalien jälkeen hallitus nosti kanteen Youngspiration-puolueen Sixtus Leungin ja Yau Wai-chingin valoista, jonka seurauksena kaksikko menetti paikkansa. Myöhemmin hallitus nosti kanteen neljää muuta edustajaa vastaan, jotka myös menettivät paikkansa. Vapautuneille paikoille järjestettiin täytevaalit maaliskuussa 2018, joiden yhteydessä jälleen hylättiin neljän demokraatin ehdokkuus. Ehdokkaiden hylkäys jatkui 2019 paikallisvaaleissa, kun Demosisto-puolueen Joshua Wongin ehdokkuus hylättiin.
Valittujen edustajien tulee vannoa virkavala ja jotkut demokraatit ovat esittäneet valatilaisuudessa mielenilmauksia. Vuoden 2016 vaalien jälkeen hallitus nosti kanteen Youngspiration-puolueen Sixtus Leungin ja Yau Wai-chingin valoista, jonka seurauksena kaksikko menetti paikkansa. Myöhemmin hallitus nosti kanteen neljää muuta edustajaa vastaan, jotka myös menettivät paikkansa. Vapautuneille paikoille järjestettiin täytevaalit maaliskuussa 2018, joiden yhteydessä jälleen hylättiin neljän demokraatin ehdokkuus. Ehdokkaiden hylkäys jatkui 2019 paikallisvaaleissa, kun Demosisto-puolueen Joshua Wongin ehdokkuus hylättiin.
Yhteenveto
Tiivistettynä voi siis todeta, että Hongkongin tilanteen kärjistymiseen on useita syitä. Taustalla piilee joukko petettyjä lupauksia ja mahdollisuuksien puutetta, joista johtuva turhautuminen on ajoittain purkautunut mielenosoitusten muodossa. Aikaisemmin mainittujen Sateenvarjoliikkeen ja luovutuslain vastaisten mielenosoitusten lisäksi merkittävimpiä vuoden 2003 mielenosoitukset Hongkongin hallituksen ajamaa turvallisuuslakiesitystä vastaan ja vuoden 2012 milenosoitukset suunniteltua koulutusuudistusta vastaan. Mielenosoituksia on siis järjestetty aikaisemminkin, mutta tähän mennessä Kiina on antanut niiden jatkua, tyytyen korkeintaan tuomitsemaan mielenosoittajat. Kuitenkin tällä kertaa Kiina tuntuu saaneen tarpeekseen, ja on päättänyt murskata demokratialiikkeen lopullisesti. Miksi juuri nyt?
Ensimmäisenä on syytä ottaa esiin ajoitus. Seuraavat LegCon vaalit on tarkoitus järjestää syyskuussa ja ottaen huomioon kaupungin tilanteen, demokraateilla on käytännössä parhaiimat mahdollisuudet ikinä ottaa enemmistö haltuunsa. Esimerkkinä miksi, on syytä katsoa lyhyesti mainitsemani marraskuussa 2019 pidetyt paikallisvaalit. Hongkongin 18 paikallisvaltuustosta 17 päätyi demokraattien käsiin. On siis varsin selvää, että demokraattien kannatus on korkealla. Lisäksi LegCon paikoista kuusi on varattu paikallisvaltuustojen jäsenille: yhden edustajat valitsevat keskuudestaan ja loput viisi valitaan koko Hongkongin kattavalla listavaalilla. Tuo edustajian paikka menee takuulla demokraateille ja lopun viiden tapauksissa Peking-leirin vaalilistoissa voi olla puutetta johtuen menetetyistä valtuustopaikoista. Enemmistön turvin demokraateilla olisi mahdollisuus torpata kaikki hallituksen esitykset, mitä Peking ei tietenkään halua. Turvallisuuslain voimaantulon jälkeen, viranomaisilla on paljon laajemmat valtuudet hylätä demokratia-liikkeen ehdokkaita kuin ennen.
Toinen syy on yksinkertaisesti mielenosoitusten kesto. Kuten aikaisemmin mainitsin, viimeisin mielenosoitusten aalto alkoi lakiesityksestä, joka olisi sallinut rikollisten luovuttamisen Manner-Kiinaan, mikä herätti demokratia-aktivisteissa huolta mahdollisista poliittisista tuomioista. Ensimmäiset mielenosoitukset lakia vastaan pidettiin maaliskuussa 2019, tosin kunnolla liike sai alkunsa kesäkuussa. Vertailun vuoksi, vuoden 2014 Sateenvarjoliike kesti noin 2.5 kuukautta. Merkittävänä erona näiden välillä on mielenosoittajien taktiikat: Sateenvarjoliikkeen aikana mielenosoittajat valtasivat alueita ja pitivät osaa niistä hallussaan koko mielenosoitusten ajan. Vastaavasti luovutuslain vastustajat ovat keskittyneet hit and run-tyyppisiin protesteihin: sen sijaan, että alueita vallattaisiin pitkäksi aikaa, mielenosoittajat tukkivat esimerkiksi tienristeyksen lyhyeksi aikaa ja pakenevat paikalta poliisin saavuttua, vain iskeäkseen muualla uudestaan. Tämä yhdistettynä siihen ettei mielenosoituksilla ole varsinaisia johtajia, on tehnyt poliisin yritykset mielenosoitusten hajottamiseksi erittäin hankaliksi. Tämän hetkisten tietojen perusteella turvallisuuslaki antaisi Kiinan turvallisuusviranomaisille oikeuden toimia Hongkongissa valvomassa "kansallista turvallisuutta". Toisin sanoen, viranomaisille annetaan paljon laajemmat valtuudet pidättää turvallisuusuhkina pidettyjä henkilöitä.
Loppupeleissä kyse on siitä, ettei Kiinalla ole missään vaiheessa ollut aikomusta noudattaa Hongkongille annettuja lupauksia, muuten kuin näön vuoksi. Toisin sanoen Kiinalle ainoa tapa ratkaista Hongkongin tilanne on voimankäyttö, koska Pekingissä ei haluta mielenosoitusten leviävän muualle Kiinaan.
Hongkongissa mielenosoittajat eivät ole vielä luovuttaneet ja monet ovat vannoneet taistelevansa loppuun asti. Jo viime syksynä mielenosoittajien suusta alkoi kuulua uusi iskulause: Laam chau. Tuota fraasia on vähän vaikea kääntää suoraan, mutta se tarkoittaa suurin piirtein "Jos me kuolemme, otamme teidät mukaan". Toisin sanoen, koska Kiina on päättänyt hyökätä Hongkongin vapauksia vastaan, mielenosoittajat pitävät huolen, ettei Kiina pysty hyötymään kaupungin taloudellisesta asemasta. Samasta syystä mielenosoittajat ovat ilmaisseet tukensa Yhdysvaltojen suunnittelemille pakotteille.
Samalla Kiina on myös ajanut itsensä nurkkaan, erityisesta Taiwanin suhteen. Kiinan ja Taiwanin välinen kiista ulottuu Kiinan sisällissotaan, jolloin sodan hävinnyt osapuoli pakeni Taiwanille, samalla kun kommunistinen puolue otti vallan mantereella. Tähän päivään asti, Kiina pitää Taiwania omana maakuntanaan ja on uhannut käyttää sotilaallista voimaa alueiden yhdistämiseksi. Tähän mennessä Kiina on kuitenkin ajanut rauhanomaista yhdistynistä, "yksi maa, kaksi järjestelmää" periaatteen mukaisesti: toisin sanoen, samoja ehtoja kuin Hongkongin kanssa sovelletaan. Taiwanilla ehdotus ei ole saanut tukea, johtuen Kiinan Hongkongiin kohdistamista toimista ja viimeistään turvallisuuslaki lyö viimeisen naulan tuohon arkkuun.
Tulevaisuus riippuu pitkälti siitä, kuinka muu maailma reagoi Kiinan toimintaan. Kiinalla on tällä hetkellä rajakiistoja käytännössä kaikkien naapureidensa kanssa, ja tämän myötä on syytä odottaa Kiinan koventavan toimiaan. Suurin uhka kohdituu luultavasti Taiwania kohtaan, jota vastaan Kiina on viime aikoina koventanut puheitaan. Sama koskee myös Etelä-Kiinan merta, jossa kiistoihin on sekaantunut yhteensä kuusi maata. Viimeistään nyt on aika saattaa Kiina vastuuseen toiminnastaan.
Aloitin aikaisemmin vetoomuksen, jossa vaaditaan Suomea purkamaan Hongkongin kanssa tehdyn luovutussopimuksen. Linkki tässä
Ensimmäisenä on syytä ottaa esiin ajoitus. Seuraavat LegCon vaalit on tarkoitus järjestää syyskuussa ja ottaen huomioon kaupungin tilanteen, demokraateilla on käytännössä parhaiimat mahdollisuudet ikinä ottaa enemmistö haltuunsa. Esimerkkinä miksi, on syytä katsoa lyhyesti mainitsemani marraskuussa 2019 pidetyt paikallisvaalit. Hongkongin 18 paikallisvaltuustosta 17 päätyi demokraattien käsiin. On siis varsin selvää, että demokraattien kannatus on korkealla. Lisäksi LegCon paikoista kuusi on varattu paikallisvaltuustojen jäsenille: yhden edustajat valitsevat keskuudestaan ja loput viisi valitaan koko Hongkongin kattavalla listavaalilla. Tuo edustajian paikka menee takuulla demokraateille ja lopun viiden tapauksissa Peking-leirin vaalilistoissa voi olla puutetta johtuen menetetyistä valtuustopaikoista. Enemmistön turvin demokraateilla olisi mahdollisuus torpata kaikki hallituksen esitykset, mitä Peking ei tietenkään halua. Turvallisuuslain voimaantulon jälkeen, viranomaisilla on paljon laajemmat valtuudet hylätä demokratia-liikkeen ehdokkaita kuin ennen.
Toinen syy on yksinkertaisesti mielenosoitusten kesto. Kuten aikaisemmin mainitsin, viimeisin mielenosoitusten aalto alkoi lakiesityksestä, joka olisi sallinut rikollisten luovuttamisen Manner-Kiinaan, mikä herätti demokratia-aktivisteissa huolta mahdollisista poliittisista tuomioista. Ensimmäiset mielenosoitukset lakia vastaan pidettiin maaliskuussa 2019, tosin kunnolla liike sai alkunsa kesäkuussa. Vertailun vuoksi, vuoden 2014 Sateenvarjoliike kesti noin 2.5 kuukautta. Merkittävänä erona näiden välillä on mielenosoittajien taktiikat: Sateenvarjoliikkeen aikana mielenosoittajat valtasivat alueita ja pitivät osaa niistä hallussaan koko mielenosoitusten ajan. Vastaavasti luovutuslain vastustajat ovat keskittyneet hit and run-tyyppisiin protesteihin: sen sijaan, että alueita vallattaisiin pitkäksi aikaa, mielenosoittajat tukkivat esimerkiksi tienristeyksen lyhyeksi aikaa ja pakenevat paikalta poliisin saavuttua, vain iskeäkseen muualla uudestaan. Tämä yhdistettynä siihen ettei mielenosoituksilla ole varsinaisia johtajia, on tehnyt poliisin yritykset mielenosoitusten hajottamiseksi erittäin hankaliksi. Tämän hetkisten tietojen perusteella turvallisuuslaki antaisi Kiinan turvallisuusviranomaisille oikeuden toimia Hongkongissa valvomassa "kansallista turvallisuutta". Toisin sanoen, viranomaisille annetaan paljon laajemmat valtuudet pidättää turvallisuusuhkina pidettyjä henkilöitä.
Loppupeleissä kyse on siitä, ettei Kiinalla ole missään vaiheessa ollut aikomusta noudattaa Hongkongille annettuja lupauksia, muuten kuin näön vuoksi. Toisin sanoen Kiinalle ainoa tapa ratkaista Hongkongin tilanne on voimankäyttö, koska Pekingissä ei haluta mielenosoitusten leviävän muualle Kiinaan.
Mitä seuraavaksi?
Tulevaisuus näyttää vielä monin paikoin epävarmalta, koska turvallisuuslain lopullista versiota ei vielä olla julkaistu. Kiinan kansankongressi, käytännössä kumileimasimena toimiva parlamentti hyväksyi alustavan ehdotuksen turvallisuuslaista toukokuun lopussa, josta ehdotus etenee kansankongressin keskuskomitealle, joka kirjoitta laista lopullisen version ja saattaa sen voimaan, arvioiden mukaan viimeistään syyskuussa. Käytännössä laki tulee vaikuttamaan Hongkongin asemaan negatiivisesti, jonka seurauksena Kiina joutuu maksamaan tomistaan kalliin hinnan.
Kuten aikaisemmin mainitsin, Yhdysvallat on ilmoittanut, ettei enää pidä Hongkongia autonomisena, jonka seurauksena se on puuttumassa kaupungin erityisasemaan Yhdysvaltain lainsäädännön edessä. Presidentti Donald Trump kertoi lehdistätilaisuudessa hallintonsa suunnitelmista Kiinaan kohdistuvista pakotteista Hongkongin aseman muuttamisesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Hongkongin asema maailmanlaajuisen liiketoiminnan keskuksena on uhattuna. Britannia ja Taiwan ovat aloittaneet lainsäädännölliset toimet Hongkongista pakenevien auttamiseksi. 28.5 Britannian, Kanadan, Autralian ja Yhdysvaltojen ulkoministerit julkaisivat yhteisen kannanoton, jossa ilmaisivat huolensa Hongkongin tilanteesta. Brittiläinen ihmisoikeusjärjestö Hong Kong Watch on organisoinut yhteisen kannanoton yhdessä Hongkongin viimeisen kuvernöörin Chris Pattenin ja ex-ulkoministeri Malcom Rifkindin kanssa, jonka on kitjoittamishetkellä allekirjoittanut 739 entistä ja nykyistä poliittista toimijaa, tunnettua aktivistia ja uskonnollista johtajaa, jotka edustavat 37 eri maata.
Kuten aikaisemmin mainitsin, Yhdysvallat on ilmoittanut, ettei enää pidä Hongkongia autonomisena, jonka seurauksena se on puuttumassa kaupungin erityisasemaan Yhdysvaltain lainsäädännön edessä. Presidentti Donald Trump kertoi lehdistätilaisuudessa hallintonsa suunnitelmista Kiinaan kohdistuvista pakotteista Hongkongin aseman muuttamisesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Hongkongin asema maailmanlaajuisen liiketoiminnan keskuksena on uhattuna. Britannia ja Taiwan ovat aloittaneet lainsäädännölliset toimet Hongkongista pakenevien auttamiseksi. 28.5 Britannian, Kanadan, Autralian ja Yhdysvaltojen ulkoministerit julkaisivat yhteisen kannanoton, jossa ilmaisivat huolensa Hongkongin tilanteesta. Brittiläinen ihmisoikeusjärjestö Hong Kong Watch on organisoinut yhteisen kannanoton yhdessä Hongkongin viimeisen kuvernöörin Chris Pattenin ja ex-ulkoministeri Malcom Rifkindin kanssa, jonka on kitjoittamishetkellä allekirjoittanut 739 entistä ja nykyistä poliittista toimijaa, tunnettua aktivistia ja uskonnollista johtajaa, jotka edustavat 37 eri maata.
Hongkongissa mielenosoittajat eivät ole vielä luovuttaneet ja monet ovat vannoneet taistelevansa loppuun asti. Jo viime syksynä mielenosoittajien suusta alkoi kuulua uusi iskulause: Laam chau. Tuota fraasia on vähän vaikea kääntää suoraan, mutta se tarkoittaa suurin piirtein "Jos me kuolemme, otamme teidät mukaan". Toisin sanoen, koska Kiina on päättänyt hyökätä Hongkongin vapauksia vastaan, mielenosoittajat pitävät huolen, ettei Kiina pysty hyötymään kaupungin taloudellisesta asemasta. Samasta syystä mielenosoittajat ovat ilmaisseet tukensa Yhdysvaltojen suunnittelemille pakotteille.
Samalla Kiina on myös ajanut itsensä nurkkaan, erityisesta Taiwanin suhteen. Kiinan ja Taiwanin välinen kiista ulottuu Kiinan sisällissotaan, jolloin sodan hävinnyt osapuoli pakeni Taiwanille, samalla kun kommunistinen puolue otti vallan mantereella. Tähän päivään asti, Kiina pitää Taiwania omana maakuntanaan ja on uhannut käyttää sotilaallista voimaa alueiden yhdistämiseksi. Tähän mennessä Kiina on kuitenkin ajanut rauhanomaista yhdistynistä, "yksi maa, kaksi järjestelmää" periaatteen mukaisesti: toisin sanoen, samoja ehtoja kuin Hongkongin kanssa sovelletaan. Taiwanilla ehdotus ei ole saanut tukea, johtuen Kiinan Hongkongiin kohdistamista toimista ja viimeistään turvallisuuslaki lyö viimeisen naulan tuohon arkkuun.
Tulevaisuus riippuu pitkälti siitä, kuinka muu maailma reagoi Kiinan toimintaan. Kiinalla on tällä hetkellä rajakiistoja käytännössä kaikkien naapureidensa kanssa, ja tämän myötä on syytä odottaa Kiinan koventavan toimiaan. Suurin uhka kohdituu luultavasti Taiwania kohtaan, jota vastaan Kiina on viime aikoina koventanut puheitaan. Sama koskee myös Etelä-Kiinan merta, jossa kiistoihin on sekaantunut yhteensä kuusi maata. Viimeistään nyt on aika saattaa Kiina vastuuseen toiminnastaan.
Aloitin aikaisemmin vetoomuksen, jossa vaaditaan Suomea purkamaan Hongkongin kanssa tehdyn luovutussopimuksen. Linkki tässä
Kommentit
Lähetä kommentti